lauantai 10. helmikuuta 2018

Taustatietoja AMV-tuomaroinnista



Tervetuloa AMV.fi:n uuteen blogiin. Blogimme tarkoituksena on avata AMV.fi:n toiminnan taustoja, vastata avoimiin kysymyksiin ja herättää keskustelua niin tekijöiden kuin yleisönkin kanssa.

Ensimmäinen virallisesti AMV.fi-nimen alla pidetty kilpailu pidettiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna Desucon Frostbitessa. Tapahtuman jälkeen esille on noussut paljon palautetta AMV-kilpailuista ja niiden järjestelyistä. Vastataksemme kysymyksiin käymme nyt läpi sekä yleisiä kilpailun järjestämisen taustoja, että muutamia tähän nimenomaiseen kilpailuun liittyviä aiheita.

Anonyymi ja nimellinen tuomarointi
AMV.fi:n kilpailuissa on käytössä sekä anonyymi tuomarointi että nimellinen tuomarointi. Anonyymissä tuomaroinnissa tuomarit eivät saa tietoonsa kilpailuvideoiden tekijöitä, kun taas nimellisessä tuomaroinnissa videoiden tekijät tulevat tuomareiden tietoon. Frostbitessä tuomarointi oli anonyymiä kun taas esimerkiksi viime syksyn Tracon 2017:n AMV-kilpailussa kokeiltiin tuomarointia nimellisenä.

Anonyymi tuomarointi ei ole idioottivarma ratkaisu, sillä monien AMV-tekijöiden tyyli on varsin persoonallista ja alan aktiivisille harrastajille varsin tunnistettavaa. Tällöin käytännön lopputuloksena osa videoista voi olla tuomareille hyvinkin tunnistettavaa. Juuri tämän haasteen nimissä molempia malleja on kokeiltu lyhyen ajan sisällä ja tuomareita on myös haastateltu asian osalta. Tuomarien yleinen mielipide on, että nimien näkemisellä ei ole suurta väliä ja myös tuomarointikeskustelut keskittyvät nimenomaan videoihin, eivät niiden tekijöihin.

Tulevan Yukicon 2018:n AMV-kilpailussa käytetään nimellistä tuomarointia, ennen kaikkea aloittelijakategorian vuoksi. Viime vuonna Yukiconin AMV-kilpailun finaalissa oli aloittelijoista 2 videota, molemmat samalta editoijalta. Aihe nosti jonkin verran palautetta ja nimellinen tuomarointi todettiin hyväksi ratkaisuksi tämän asian välttämiseksi. Toiveenamme on mahdollisimman monipuolinen finalistijoukko. Kuten todettua, tuomaroinnissa lopulta kuitenkin vain videoilla on väliä, ei tekijöillä.  

Nimellisellä tuomaroinnilla voidaan vaikuttaa kilpailuissa finaalin osallistujamäärän monipuolisuuteen. Tällä ei ole vaikutusta eniten tuomareilta pisteitä saaneisiin videoihin, mutta viimeisiä finaalipaikkoja jaettaessa monipuolisuus on myös vaikuttava tekijä. Myös palkinnoista päättäessä asialla voi olla merkitystä ja esimerkiksi tasapisteiden tilanteessa palkinto voidaan myöntää osallistujalle jolla ei ole palkintoa toisessa kategoriassa. Luonnollisesti tässäkin yhteydessä videot ovat kilpailemassa, eivät tekijät. Nimitieto voi lähinnä kallistaa tasaista vaakakuppia tiukassa tilanteessa.

Molemmilla tuomarointimalleilla – anonyymillä ja nimellisellä –on puolensa ja hyvät tarkoitusperänsä sekä omat haasteensa. Tuomarointimallista riippumatta kilpailun on oltava reilu ja tämä on AMV.fi:n ensisijainen vakuutus kilpailujen järjestäjänä. Kunkin tapahtuman AMV-vastaava puuttuu välittömästi tuomarointiin ongelmien ilmetessä. Erityisen tarkasti valvotaan, ettei yksikään tuomari käytä kilpailijan henkilöä tuomaroinnin kriteerinä. Sen lisäksi että AMV-vastaava seuraa tuomarointia kuten muitakin järjestelyjä, hän myös ottaa vastaan palautetta niin tuomareilta, kilpailijoilta kuin yleisöltäkin.

Tuomarien valinnasta ja kierrätyksestä
Jokaiseen AMV.fi:n AMV-kilpailuun pyritään kutsumaan neljä tuomaria ja tavoite on mahdollisimman monipuolisessa tiimissä (esimerkiksi kokenut editoija, aloitteleva editoija, tiettyyn asiaan erikoistunut editoija, katsoja). Viimeisen vuoden aikana Suomen AMV-kilpailuissa on ollut yhteensä kolmekymmentä eri tuomaria. Näistä neljä on tuomaroinut useammassa kilpailussa.

AMV-vastaavan tehtävä on varmistaa monipuolinen tuomaristo jokaiseen kilpailuun. Hyvän tuomariston eri jäsenet täydentävät toisiaan ja näkevät kilpailun videot usealta eri kantilta. Tämä voi joissain tilanteissa johtaa tuomarien kierrätykseen etenkin silloin kun kokeneita AMV-tekijöitä ei ole saatavilla. Ongelmaa pyritään välttämään avoimella ja laajalla tuomarihaulla. Yksittäisten kilpailujen AMV-vastaavien lisäksi AMV.fi ottaa myös jatkuvasti vastaan tuomarihakemuksia ja välittää niitä tulevien kilpailujen järjestäjille. Valitettavasti hakemusten määrä on kovin pieni, mutta tähänkin toivomme AMV.fi:n pystyvän auttamaan keskitettynä toimijana.

Tuomariksi voi hakea kuka vaan aiheesta kiinnostunut, olit sitten AMV-tekijä tai -katsoja. Hakemuksen tekoon kannattaa kuitenkin panostaa. Kattava ja hiottu tuomarihakemus osoittaa jo itsessään kiinnostukseksi tuomarointia kohtaan ja antaa hyvän kuvan AMV-vastaavalle. Liitä hakemukseen tiedot AMV-harrastuksistasi ja kiinnostuksista, sekä muusta kokemuksesta jolla voi olla merkitystä, kuten muut tehtävät conien järjestelyissä. Ideaali tuomari on rehellinen, luotettava, kykenevä perustelemaan mielipiteensä ja pitämään niistä kiinni. Lajissa kuin lajissa tuomarin on hyväksyttävä, että yleisön mielipide voi erota ja asialliseen palautteeseen tulee olla valmis vastaamaan. Tuomariksi voi hakea myös kilpailuihin, joissa ei ole erillistä tuomarihakua ottamalla yhteyttä kyseisen kilpailun AMV-vastaavaan.

Jokainen tapahtuma valitsee tuomarit itsenäisesti ja tapahtumien välillä on käytännöissä eroa. AMV.fi jättää tässä asiassa tapahtumille suuren vapauden, sillä tapahtumien tarkoitus ei ole ollakaan toistensa kopioita. Tuomariston monimuotoisuus on kuitenkin asia, joka seuraa tapahtumasta toiseen.

Esikarsinnan vaiheet
Kilpailun sulkeuduttua AMV-vastaava käy kaikki videot läpi mahdollisimman tarkkaan. Kun videot on tarkastettu sääntörikkeiden varalta, videot lähtevät tuomareille joko anonyymeinä tai nimellisenä. Tuomarit tutustuvat videoihin ensin yksin, katsoen ne läpi ja muodostaen omat mielipiteensä. Tuomareita on ohjeistettu kirjoittamaan ylös muutamia ajatuksia videoista, jotta itse tuomarointikeskustelussa ei tarvitsisi palata katsomaan jokaista videota erikseen.

Tutustuttuaan videoihin, tuomarit valitsevat 15 suosikkiaan ja asettavat ne paremmuusjärjestykseen. Jokainen tuomari lähettää tämän listan AMV-vastaavalle, joka laskee yhteen kaikkien tuomareiden yhteispisteet käyttäen oheista pistepohjaa. Yleensä 15 eniten pisteitä saanutta videota hyväksytään suoraan finaaliin, jonka jälkeen loput finaalipaikat päätetään yhteisen tuomarikeskustelun aikana. Poikkeustilanteita ovat esimerkiksi tasapelit, jossa 15. sija on jaettu.

Tuomarikeskustelu järjestetään tuomarien kesken yleensä verkon yli jaettuna puheluna (Discord, Skype, Hangouts, tjsp). Viimeisten finaalipaikkojen jaon lisäksi keskustelussa käydään läpi kilpailun voittajat, aloittaen yleensä kilpailun parhaasta ja siirtyen sitten muihin palkintoihin. Keskustelun aikana yritetään varmistaa jokaiselle palkinnolle useampi kandidaatti, joten videoita (ja jopa voittajia) saattaa hypätä finaaliin alhaisiltakin pisteiltä. Esimerkiksi parhaaksi romanttiseksi videoksi voidaan valita teos, joka ei ole yleispisteiltään erityisen korkealla sijalla, mutta tarjoaa kuitenkin kaikista videoista parhaan romanttisen toteutuksen.

Voittajien toistumisesta
Yksi yleisimmistä palautteen aiheista on samojen voittajien toistuminen kilpailusta toiseen. Vaikka uusia kilpailijoita tulee alalle yhä useammin, tietyt kokeneet osallistujat pystyvät tuottamaan erinomaisia videoita kilpailusta toiseen. Ilmiö ei sinänsä ole AMV-harrastukselle ominainen, vaan vastaavaa nähdään usein myös cosplayn puolella, kuten myös aika lailla jokaisessa ammattiurheilun muodossa.

Uusia tekijöitä toki halutaan ja pyrimme monin keinoin rohkaisemaan heitä ja tarjoamaan mahdollisuuksia parempaan näkyvyyteen. Yksi ratkaisu on Yukiconin aloittelijakategoria, joka on tarkoitettu uusien nimien esiin nostamiseen, sekä AMV-show, johon esikarsinnasta karsituilla ehdokkailla on mahdollisuus osallistua.

AMV-kilpailuissa palkitaan videot, ei editoijat. Kilpailuissa yleisin käytäntö on edelleen anonyymi tuomarointi, mutta kuten todettua, käytännössä on vaihteluja. Oheinen tilasto viimeisen vuoden ajan AMV-kilpailuista valottaa hieman taustoja. Tilastot eivät sisällä yleisön suosikki -palkintoja, sillä tuomariäänillä ei ole niihin mitään vaikutusta.
  • Yukicon 2018 AMV-kilpailuun osallistui 16 aloittelijaa (19 videota) ja 42 kokenutta (54 videota). Finaalissa näistä nähdään 21 editoijaa ja 24 videota. Palkittujen editoijien määriä ei voida julkaista ennen kilpailua.
  • Desucon Frostbite 2018 AMV-kilpailuun osallistui 36 editoijaa (41 videota). Finaalissa näistä oli 23 editoijaa ja 21 videota. Näistä finalisteista palkittiin 9, joista oli ensi kertaa palkintosijoilla.
  • Tracon 2017 AMV-kilpailuun osallistui 50 editoijaa (78 videota). Finaalissa näistä oli 21 editoijaa ja 25 videota. Näistä finalisteista palkittiin 9, joista oli ensi kertaa palkintosijoilla.
  • Animecon 2017 AMV-kilpailuun osallistui 40 editoijaa (54 videota). Finaalissa näistä oli 13 editoijaa ja 24 videota. Näistä finalisteista palkittiin 8, joista oli ensi kertaa palkintosijalla.
  • Desucon 2017 AMV-kilpailuun osallistui 33 editoijaa (53 videota). Finaalissa näistä oli 16 editoijaa ja 22 videota. Näistä finalisteista palkittiin 7, joukossa ei ollut ensikertalaisia.
  • Yukicon 2017 AMV-kilpailuun osallistui 15 aloittelijaa (21 videota) ja 21 kokenutta (34 videota). Finaalissa näistä oli 16 editoijaa ja 23 videota. Näistä finalisteista palkittiin 7, joista oli ensi kertaa palkintosijalla.
  • Desucon Frostbite 2017 AMV-kilpailuun osallistui 30 editoijaa (45 videota). Finaalissa näistä oli 16 editoijaa ja 20 videota. Näistä finalisteista palkittiin 8, joista oli ensi kertaa palkintosijalla.
Desucon Frostbite 2018 AMV-kilpailun tulokset löydät nyt AMV.fi kotisivuilta.

Yleisön suosikki
Yleisöäänestystä varten on kokeiltu ajan varrella useampaa eri tapaa - paperilappuja, tekstiviestejä sekä nyt viimeisimpänä mobiiliystävällistä nettisivua. Nettisivupohjaisen mallin tarve syntyi hieman ennen viime vuoden Traconia, kun tekstiviestioperaattorin yllättävät ongelmat estivät ratkaisun käytön. Nopeasti tehty nettisivupohjainen malli osoittautui menestykseksi ja sen käyttö nosti huomattavasti äänestysaktiivisuutta.

Valitettavasti nopeasti käyttöön otetun järjestelmän virheitä ei ehditty paikallistamaan ennen jatkokäyttöä. Vuoden 2017 Tracon ja Kumakumacon onnistuivat sillä mainiosti, mutta tuoreimmassa Desucon Frostbitessä ilmeni ikävä ohjelmointivirhe, jonka johdosta vaihtoehtoja 2-9 ei voinut äänestää. Tämä virhe huomattiin harmillisesti vasta kisan päätyttyä. Yleisön suosikki numerolla 22 sai kuitenkin huomattavan 61 äänen ja 13 prosenttiyksikön kaulan seuraavaksi tulleeseen sekä kokonaispisteistä kolmanneksen.  Järjestäjien arvion mukaan tekniikkavirheen ei katsottu vaikuttaneen lopputulokseen niin merkittävästi, että voittaja olisi vaihtunut. Virhe on luonnollisesti nyt korjattu ja korjattua järjestelmää käytetään vielä ainakin Yukicon 2018:ssa. Laajempi jatkokehitys on myös suunnitteilla.

Muuta kysyttävää?
Mikäli koet että jotain jäi vielä vastaamatta, voit laittaa kommentin tähän blogaukseen. Luonnollisesti myös muut yhteydenottotavat pätevät, eli ottaa yhteyttä sähköpostitse, Discordissa tai vaikkapa kasvotusten tulevassa conissa.


terveisin,

AMV.fi aktiivit Sawnah, Kyuu ja Siikakala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti